Yliaikaisuuskontrolli 41+0

Kävin eilen yliaikaisuuskontrollissa Naistenklinikalla. Siellä otettiin aluksi käyrää sikiöstä, jonka jälkeen pääsin lääkärin vastaanotolle. Gynekologi otti streptokokkinäytteen ja teki sisätutkimuksen, joka tuntui melko kivuliaalta. Sikiön pää on niin alhaalla lantiossa, että se jotenkin hankaloitti tuota toimenpidettä. Gynekologin mukaan kohdunkaula on pehmeä ja se saattaa olla jo aukikin, mutta täysin varmasti sitä ei voi sanoa, kun hän ei yltänyt sinne saakka. Joka tapauksessa tilanne on kuulemma edistynyt viime käynniltä, jolloin kohdunsuu oli sormelle auki.

Rv 40+6

Olin huolissani sikiön painosta (pelkään, että sikiö on todella iso), mutta mitään radikaalia hyppäystä kasvukäyrällä ei ollut tapahtunut. Sikiön painoarvio nyt on 3,9 kg. Gynekologi oli sitä mieltä, että sikiö ei ehdi  kasvaa enää paljoa ennen synnytystä, joten minun ei tarvitse olla huolissaan siitä. Sovimme käynnistysvastaanoton ensi maanantaille, jolloin on rv 41+5. Toivoisin kovasti, että synnytys käynnistyisi spontaanisti ennen sitä. Sain kotiin lypsyohjeet, sillä lypsäminen lisää oksitosiinin määrää ja voi siten edesauttaa synnytyksen käynnistymistä. Lisäksi tuo pakkaseen lypsetty maito voi olla arvokasta vastasyntyneelle, jos tulee sellainen tilanne, että hän tarvitsee lisämaitoa. Minulla on tullut maitoa rinnoista jo useamman viikon (huomasin joskus rv 36, että rintaliiveissä oli maitoläiskät), joten ihan kiva, jos siitä olisi jotain hyötyä... Lypsin eilen pari ruiskullista maitoa, jotka laitoin pakkaseen. Toivon kovasti, että tästä lypsystä olisi hyötyä synnytyksen käynnistymiseen. Mutta ilmeisesti tuo synnytyksen käynnistysmekanismi on aika lailla mysteeri, joten siihen ei kauheasti pysty vaikuttamaan. Yritin kysellä gynekologilta vinkkejä synnytyksen käynnistymiseen, hän sanoi, että ei kannata ainakaan jäädä täysin sohvan pohjalle, vaan jonkinlainen liikkeellä olo voisi olla hyvä idea.

Nyt vain odotellaan. Tuntuu, että tämä viimeinen viikko on mennyt todella hitaasti. Kuulostelen jokaista vihlaisua kehossa ja toivon koko ajan, että supistukset alkaisivat. Olen tylsistynyt odottamiseen ja tietysti toivoisin, että synnytys käynnistyisi pian. Olisi ihanaa saada pikkuinen kotiin jouluksi.

Kommentit

  1. Kylläpäs vauva nyt antaa odotuttaa! No, joka tapauksessa pian hän on täällä, koska ei kai sen juuri anneta mennä viikon 42 yli? Toivon kuitenkin, että lähtisi itsellään syntymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lähtenyt itsestään käynnistymään, vaikka minäkin sitä toivoin. Onneksi kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin ja saimme ihanan terveen tytön❤️

      Poista
  2. Voi ei, siellä vielä raskaana :D Niin olin vakuuttunut, että seuraava postauksesi olisi ollut vauvan syntymästä.
    Tosiaan toivotaan, että nyt viikonloppuna viimestään alkaisi spontaanisti. Viimesiä päiviä nyt kuitenkin jo mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synnytys käynnistettiin rv 41+5, kun ei lähtenyt itsestään käynnistymään. Onneksi kaikki meni hyvin🙂

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausajan ruokavalio ja ravintolassa käynti

Rv 14+3

Vauvakirja ja muita hankintoja vauvalle