Laskettu aika lähestyy

Tänään on jo rv 38+2. Luulin jo torstai-perjantai välisenä yönä, että synnytys käynnistyy, kun heräsin kivuliaisiin supistuksiin. Onneksi sain vielä uudestaan unen päästä kiinni, eikä aamulla enää ollut mitään supistuksia. Päätimme kuitenkin mieheni kanssa mennä käymään avoimessa neuvolassa, kun olimme vähän epävarmoja, että onko synnytys nyt käynnistymässä vai ei, ja onko vauvalla kaikki hyvin. Juttelimme siellä neuvolantädin kanssa, joka kertoi, että nyt on synnytyksen latenssivaihe meneillään. Tätä voi siis kestää vielä pitkäänkin. Kerroin neuvolantädille myös, että sikiö on ollut selkä vasempaan kylkeen päin varmaan kuukauden ajan (potkut tulevat aina oikealle), mutta muutama päivä sitten sikiö käänsi selkänsä minun oikeaan kylkeen päin. Yllätyksekseni neuvolantäti sanoi, että optimaalisin asento synnytystä ajatellen on, että sikiön selkä olisi minun vasempaan kylkeen päin. No viime yönä sikiö taas käänsi selkänsä vasempaan kylkeeni päin, joten tilanne on taas sen puolesta hyvä, jos hän vielä pysyy tässä asennossa.

Eilen kävelyni muuttui melko kivuliaaksi. Sikiön pää painoi jotenkin kohdunsuutani, niin että jokaisella askeleella tuntui ikävää painetta. Lähdimme kuitenkin mieheni kanssa kaupungille ja menimme saksalaisen koulun joulumyyjäisiin Kamppiin. Söimme siellä herkulliset vohvelit (rakastan vohveleita). Sen jälkeen päätimme vielä mennä junalla Pasilan uuteen kauppakeskukseen Triplaan. Siellä oli todella paljon porukkaa, eli ilmeisen suosittu tuo kauppakeskus on. Joimme mieheni kanssa cappucinot ja istuimme aika pitkään kahvilassa. Keskustelimme matkoista ym. ja mietimme, missä haluamme tulevaisuudessa asua. Sitten lähdimme junalla keskustaan ja kun tulimme keskustaan, niin huomasin, että kävely ei ollutkaan enää epämukavaa. Eli ilmeisesti sikiön asento oli vähän muuttunut. Tänään on myös ollut ihan kivutonta kävellä, ja teimmekin muutaman kilometrin kävelyn keskustaan.


Rv 38+2

Tänään olemme myös mieheni kanssa suunnitelleet joulua. Olemme yleensä jouluisin siskoni luona, mutta tänä jouluna emme varmaan pysty menemään sinne, kun joulu on niin lähellä laskettua aikaa. Suunnittelimme kuitenkin mieheni kanssa, mitä jouluherkkuja voisimme syödä kotona ja päätimme, että mieheni hakee sitten jouluaatoksi mätiä, graavilohta, sinappisilakoita, sienisalaattia, joululaatikoita ym. Stockan herkusta. Joulukinkun olemme tehneet jo hyvissä ajoin ennakkoon ja sitä on siivutettuna pakkasessa. On ihan joulufiilis, kun pääsee suunnittelemaan joulupöytää🙂


Kommentit

  1. Kauaa ei varmasti enään mene, kun teilläkin synnytys käynnistyy. Tosi jännät päivät edessä siellä! Vatsakin näyttää kuvassa painavan jo jonkin verran :D Onpa muuten hyvä, että olette miettineet joulua ja syötäviä jo noin etukäteen. Ei tarvitse sitten siitä enään stressata, kun neiti päättää saapua maailmaan. Kovasti tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Luulin tosiaan jo silloin to-pe yönä, että synnytys käynnistyy, mutta nyt ei sitten ole ollut enää oikein mitään merkkejä, joten voi olla, että tässä menee vielä jonkin aikaa. En ole kuitenkaan vielä yhtään malttamaton, kun vointini on todella hyvä. Heh, minulla on muuten niin hyvä ruokahalu, että jouluherkkujen suunnittelu onkin tällä hetkellä mukavaa puuhaa. On myös kiva päästä syömään graavilohta ym. herkkuja, jotka on nyt vielä raskauden aikana kiellettyjä🙂

      Poista
  2. Ei enää kauaa! :) Itsehän soitin synnytyspäivän aamuna Tyksiin kysyäkseni supistuksista ja sanoi, että latenssivaiheelta vain kuulostaa. Tästä kolmen tunnin päästä mentiin soittamatta käymään, kun paheni vaan ja hups olinkin 5 cm auki ja suoraan saliin :D Että luota myös itseesi tuntemuksissa, mieluummin liian herkästi just näytille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no hyvä, että lähditte ajoissa sairaalaan käymään! Olenkin itse miettinyt, että milloin sitä sitten tietää, että "on tosi kyseessä", mutta kyllä sen varmasti kivuista sitten tuntee, kun haluaa jo mennä sairaalaan näytille.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausajan ruokavalio ja ravintolassa käynti

Rv 14+3

Vauvakirja ja muita hankintoja vauvalle