4D ultra ja muita kuulumisia

Tänään on rv 27+3. Minulla on ollut melko kiireistä viime aikoina, niin en ole ennättänyt kirjoitella ylös kuulumisia. Harmillista, kun minulla olisi niin paljon kerrottavaa :) Opinnoissa riittää hommaa, minkä lisäksi opintoihin liittyvä harjoittelu jatkuu muutamana päivänä viikossa. Välillä päivät harjoittelussa venyvät pitkiksi, viime viikolla tein eräänä päivänä 10 h työpäivän. Olen siis ollut iltaisin melko väsynyt, mutta toisaalta myös tyytyväinen, kun opin koko ajan uutta. Lisäksi meillä oli vieraita Tukholmasta, kun mieheni sisko tuli puolivuotiaan poikansa kanssa kylään pariksi päiväksi. Oli  hauskaa, kun meillä oli pikkuinen ryömivä vauva kylässä. Samalla pystyin vähän paremmin kuvittelemaan, millaista meidän elämä tulee olemaan, sitten kun meillä asuu kodissa pieni vauva. Eihän laskettuun aikaan ole enää kuin kolme kuukautta! Meillä on kotona tilava parveke, joten mieheni siskon vauva nukkui mielellään parvekkeella. Saattaa olla, että ostamme erikseen vielä parvekerattaat, jotta ei tarvitse koko ajan olla kantamassa varsinaisia rattaita ulos sitten kun meidän vauva syntyy. Saimme mieheni siskolta tuliaisiksi punaisen Polarn O Pyretin viltin. Tuo on hyvä vaikkapa juuri päiväunia varten.

Viime torstaina kävimme 4D ultrassa mieheni kanssa. Minulla on ollut polttavaa kipua ylävatsalla, melko lähellä rintoja. Vauvan potkut tuntuvat myös välillä todella alhaalla, lähellä kohdunkaulaa, minkä takia olen ollut vähän huolissani. Olen jopa pelännyt, että vauva potkii itsensä jotenkin alakautta ulos (en tiedä onko se oikeasti mahdollista). Kerroin oireistani lääkärille, joka totesi, että tuntemukset saattavat viitata siihen, että vauva on vielä perätilassa. Hän myös kyseli, että milloin minulle on tehty viimeksi sisätutkimus. Koska sisätutkimus on tehty viimeksi toukokuussa, niin hän tutki minut alakautta, jonka perusteella totesi kohdunkaulan olevan 4 cm pitkä ja suljettu. Ei siis huolta siitä, että vauva olisi syntymässä ennenaikaisesti.

Lääkäri oli todella perusteellinen ultratessaan sikiötä. Hän havaitsi sikiön olevan istuvassa asennossa kohdun pohjalla, mikä selittää tuntemukseni alhaalle osuvista potkuista. Sikiön paino oli 1009 g ja sikiö asettuu kasvukäyrälle ihan keskiarvon mukaisesti. Odotettu syntymäpaino vauvalle on tämän perusteella 3 500g. Lääkäri myös tarkisti kaikki sikiön rakenteet (sydän, kallo, raajat, virtsarakko, munuaisaltaat). Kun sikiö haukotteli, niin lääkäri tutki sikiön suunkin:) Kaikki oli kunnossa. Saimme kotiimme koko ultrauksen DVD:llä, joten voimme katsella kuvaa sikiöstä myöhemminkin. Lisäksi saimme pari kasvokuvaa sikiöstä.




Haimme lauantaina äitiyspakkauksen Matkahuollon pakettipisteestä. Olimme mieheni kanssa todella tyytyväisiä, kun avasimme sen. En ollut ymmärtänytkään, miten paljon siellä on kaikkea! Lisäksi kaikki vaatteet olivat minusta kauniita ja neutraalin värisiä. Tykkään todella paljon etenkin vaalean sävyisistä vauvan vatteista, joissa on vaikkapa jotakin kuvioita valkoisella pohjalla.

Kommentit

  1. Siellä näkyy jo hyvin kasvojen piirteitä! Erotatteko jo, kumpaa teistä kasvot muistuttavat ulkonäöltään enemmän?

    Varmaan rankkoja tollaset 10h työpäivät raskaana ollessa. Jääkö sinulla opinnot tauolle vauvan synnyttyä ja jatkat sitten äitiyslomien jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, opinnot jää tauolle vuodeksi. Sitten jatkan taas. Tosin yhden kurssin teen ensi syksynä, mutta siinä on vaan muutama tunti luentoja per viikko, niin varmaan onnistuu ihan hyvin:)

      Poista
    2. En muuten osaa yhtään sanoa tuon 4D:n perusteella, että onko sikiössä minun vai mieheni näköä. Mielestäni vastasyntyneetkin näyttää kaikki samanlaisilta🙂

      Poista
  2. Äh, tämä ei ainakaan yhtään laske omaa hinkua käydä vielä 4D:ssä! Niin ihanat ja selkeät kuvat. :) Hyvä, että kaikki oli myös mallillaan. Mulla potkut kans tuntuu välillä tosi inhottavilta ja oon just miettinyt, että voikohan tuo vahingossa potkia itsensä ulos, kun tuntuu, että jalka kävisi jossain ulkopuolella saakka. :D Mutta tuskinpa se mahdollista on. Perätilassa majailee meidänkin tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minulla on ihan samanlaisia tuntemuksia! Mutta nuo kai liittyvät vain siihen, että sikiö on vielä perätilassa...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausajan ruokavalio ja ravintolassa käynti

Rv 14+3

Vauvakirja ja muita hankintoja vauvalle