Raskaana Islannissa

Saavuimme toissapäivänä Islantiin. Meillä on täällä viiden päivän pysähdys, ja sitten jatkamme matkaamme varsinaiseen määränpäähämme eli Pohjois-Amerikkaan. Emme olleet kumpikaan käyneet mieheni kanssa ennen Islannissa, joten keksimme yhdistää Islannin pysähdyksen meidän Amerikan reissuun. Suomesta ei myöskään mene suoria lentoja Bostoniin, johon olemme menossa, joten olisimme kuitenkin joutuneet tekemään välilaskun jossakin. Lento Islannin kautta oli toiveenani senkin takia, ettei lentomatkoista tulisi liian pitkiä.
Lento Reykjavikiin kesti 3,5h ja täältä Bostoniin enää 5h, joten nämä ovat ihan mukavan pituiset lennot.

Tänään on rv 21+3. Maha on kasvanut selvästi ja erottuu jo mielestäni selvänä raskausmahana. En ole vieläkään saanut aikaiseksi otettua siitä kuvaa, mutta täällä reissulla tulee otettua niin paljon kuvia, että pyydän miestäni ottamaan myös mahastani kuvan joku päivä (yritin ottaa itse kuvan peilin edessä yksi päivä, mutta se oli todella hankalaa:)). Teimme tänään kuusi kilometriä pitkän vaelluksen vuoristoisessa maastossa. Olin vähän epävarma, että jaksanko tehdä koko vaelluksen, kun siihen kuului niin paljon kipuamista ylöspäin. Jaksoin kuitenkin kävellä koko reitin ja sen jälkeen oli kyllä hyvä olo.

Islannissa on ollut ihanaa. Täällä on puhdas luonto ja raikas ilma. Yövymme airbnb-majoituksessa islantilaisen perheen kotona. Olemme vuokranneet heidän koko asuntonsa käyttöömme. Minusta on aika kiehtovaa asua islantilaisen perheen kotona ja nähdä, miten he asuvat ja sisustavat kotiaan. Perheen äiti on ainakin selvästi Iittala-fani. Täältä löytyy Iittalan Taika-astioita, Aalto-maljakko ym.

Näyttää melkein suomalaiselta keittiöltä, vaikka ollaan Islannissa:)



Kommentit

  1. Oi Islanti on kyllä ihana. Olen vain kerran tehnyt välilaskun sinne, mutta stopover ois ollut kyllä oikein hyvä idea. Harmi ettei jotenkin silloin tajunnut. Mutta Islantiin on kyllä ehdottomasti päästävä uudestaan nii että ehtisi vaikka muutaman päivän siellä olemaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voin kyllä suositella tällaista stopoveria:) Aion kyllä aina tulevaisuudessa tsekata tämän mahdollisuuden, kun suunnittelen reissua Jenkkeihin. Reykjavikin näkee yhdessä päivässä, kun se on niin pieni kaupunki, mutta koko Islannissa riittää kyllä nähtävää moneksi päiväksi.

      Poista
  2. Vitsi! Nauttikaa reissusta! Niin Islannista, kuin Pohjois- Amerikastakin. Kiva kuulla sitten, että miten olet jaksanut reissun päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kerron sitten miten reissu on mennyt. Tähän mennessä oikein hyvin🙂

      Poista
  3. Oi vau, huippu idea tuo airbnb. Oon vierastanut stopover-ideaa Islannin hintojen vuoksi, mutta olisko noin kohtuullisemmat kustannukset. Mun suosikkireitti Pohjois-Amerikkaan Islannin kautta, niin tosi kiva olis edes pari yötä joskus yöpyä siellä.

    Lukijana siis täällä jouluvauvan odottaja. Netistä tänne eksyin ja jään seuraamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit blogini:) Islannissa oli kyllä käsittämättömän kallista. Tuo Airbnb oli kustannuksiltaan kohtuullinen (tosi siisti ja kauniisti sisustettukin). Säästettiin myös siinä, että laitettiin itse ruokaa. Eli suosittelen tällaista vaihtoehtoa:)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausajan ruokavalio ja ravintolassa käynti

Rv 14+3

Vauvakirja ja muita hankintoja vauvalle