Amerikan kuulumiset

Tänään on rv 23+0. Saavuimme Suomeen toissapäivänä.  Meillä oli todella mukava reissu. Viime kerrasta, kun kävin Jenkeissä olikin vierähtänyt neljä vuotta. Silloin vietimme kyllä pidemmän ajan Amerikassa mieheni töiden takia. Nuo puoli vuotta ovat jääneet mieleeni erityisen mukavana aikana.

Kävimme Bostonista käsin Wrentham village Outletissa ostoksilla. Pidän muutamasta amerikkalaisesta vaatebrändistä todella paljon, joten halusin tehdä ostoksia näiden tiettyjen merkkien liikkeissä. Onnistuinkin tekemään todella hyviä ostoksia ja sain ostettua vaatteita varmaan monen vuoden edestä. En yleensä tykkää shoppailla, enkä osta Suomessa juurikaan vaatteita, joten olimme kumpikin mieheni kanssa tyytyväisiä, että tein niin hyviä löytöjä. Eipä tarvitse enää pähkäillä vaatekaapin edessä, ettei ole mitään päällepantavaa :) Minusta shoppailu on yleensä rasittavaa puuhaa, kun en löydä mitään, mistä tykkäisin. Noissa kahdessa lempivaateliikkeessäni sen sijaan olisin voinut ostaa melkein koko kaupan tyhjäksi, kun kaikki näytti niin kivalta. Outletissa oli myös äitiysvaatteisiin erikoistunut kauppa, josta ostin neljä äitiyspaitaa. Nekin oli tosi kivan näköisiä ja hinnat olivat käsittämättömän halvat, sillä käynnissä oli alen loppurysäys. Sen seurauksena maksoin neljästä paidasta yhteensä vain 39 dollaria, kun ne olisivat normaalisti maksaneet 168 dollaria!

Kävimme useana päivänä lounaalla Cheesecake factoryssä. Tuo ei ole kyllä mikään raskausdiabeetikolle parhain ravintola. Heillä on nimittäin lämpimien ruokien lisäksi tarjoilla nimensä mukaisesti kattava valikoima juustokakkuja. Hyvä juttu tuossa ravintolassa on kuitenkin se, että kaikkien annosten kalorit on kerrottu ruokalistassa. Monissa juustokakuissa oli jopa 1600 kaloria, mikä on ihan käsittämätöntä! Niinpä teimme niin, että kun tilasimme jälkiruuaksi juustokakunpalan, mieheni söi siitä 2/3 osaa ja minä 1/3 osaa.

 
Cheesecake Factoryn juustokakkuvalikoima

Kommentit

  1. Kiva kuulla, että reissu meni hyvin. Uskon, että reissun päällä on todella vaikeaa, jos pitää syömisen kanssa olla tarkkana. En kuitenkaan usko, että sinun kohdalla kovin paljon haittaa jos sillon tällöin vähän herkuttelee, kun eihän sulla ollut kun se paastoarvo just sen verran, että saa sen diagnoosin? Saat varmasti ihan ruokavaliolla ne sokerit helposti alle niiden sallittujen arvojen. Mun mielestä suomessa saa jotenkin ihan hirveen helposti sen diagnoosin. Täällä pitää vähintään kahden arvon ylittyä, että diagnoosi napsahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta! En ole oikeastaan kovin huolissani tuosta raskausajan diabeteksesta, kun kotimittauksissa kaikki arvot ovat aina hyvät. Tosiaan sain sen diagnoosin arvolla 5.3, eli aika veteen piirretty viivahan se oli, että diagnoosin sain. Melkein mietin, että pitäisikö mennä uudestaan sokerirasituskokeeseen, jos tuosta diagnoosista pääsisi eroon. Mutta en taida jaksaa kuitenkaan, kun en tykkää paastota;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausajan ruokavalio ja ravintolassa käynti

Rv 14+3

Vauvakirja ja muita hankintoja vauvalle