Raskausajan diabetes

Kävin viime perjantaina sokerirasituskokeessa (silloin oli rv 17+0). Minut oli määrätty tuohon testiin jo näin raskauden aikaisessa vaiheessa, koska lähisuvussani on 2-tyypin diabetestä. Menin kuitenkin testiin aika luottavaisin mielin siitä, että minulla ei olisi raskausajan diabetestä.

Olin varannut ajan sokerirasituskokeeseen 8.40 ja meinasin myöhästyä siitä! Tai no oikeastaan myöhästyinkin siitä 5 minuuttia. Jouduin juoksemaan (tai no ottamaan juoksypyrähdyksiä) lasipalatsilta Kampin Huslabiin, jotta en myöhästynyt sen pahemmin. Onneksi laboratorionhoitaja kutsui minua nimeltä vielä uudestaan, jotta pääsin testaukseen. Sokerirasituskoe meni ihan hyvin, vaikka olin sitä vähän etukäteen pelännytkin. Minua hirvitti ajatus, että joutuisin lähtemään kotoa ilman kunnon aamupalaa, mutta ei se tuntunutkaan lainkaan niin kauhealta. Kun testaus oli sitten ohi, niin lähdin heti lounaalle Kamppiin. Lohiteryaki riisillä maistui todella hyvältä aamun paaston jälkeen. Olin sinnitellyt pelkällä sokerilitkulla yhteentoista saakka.

Lähdimme vielä samana iltapäivänä ajamaan ystäviemme mökille. Autossa huomasin, että minulle oli soitettu tuntemattomasta numerosta kolme kertaa! Olin myös saanut kaksi tekstiviestiä neuvolan tädiltä, joissa hän kertoi tavoitelleensa minua, mutta palaavansa asiaan maanantaina. Silloin minulle tuli mieleen, että sokerirasituskokeen tulokset ovat varmaan tulleet ja minulla on todettu raskausajan diabetes. Maanantaina neuvolan täti soittelikin sitten heti aamusta. Hän kertoi, että paastoarvoni oli ollut vähän koholla, jonka takia sain  automaattisesti raskausajan diabeteksen diagnoosin. Sovimme, että menisin heti seuraavana päivänä käymään neuvolassa, jossa minua opastettaisiin sokerimittarin käyttöön.

Tiistaina neuvolassa sain suuren määrän papereita liittyen raskausajan diabetekseen. Kiteyttenä niissä luki, että pitäisi välttää sokeria, syödä paljon kasviksia ja vaihtaa pasta ja riisi täysjyvätuotteisiin. Myös liikuntaa pitäisi lisätä ja välttää ylipainoa. Päivässä saa syödä yhden vähäsokerisen herkun (harmi) ja kerran viikossa pullaa tai vastaavaa. Nyt olen sitten muutaman päivän elellyt raskausdiabeetikon elämää. Tein jo muutoksia ruokavalioon, eli aloin syömään runsaasti kasviksia aterioiden yhteydessä. Vaihdoin myös jasminriisin tummaan riisiin. Lisäksi aloin mitata verensokeria neuvolasta saamallani mittarilla. Se tuntuu vielä vähän inhottavalta, mutta enköhän siihen totu lähipäivinä.

Kommentit

  1. Nyt vain sitten arvojen seurailua. Toivottavasti pysyvät hyvinä, ettei tarvitse ottaa mitään lääkkeitä käyttöön tai taistella oikean ruokavalion kanssa. :) Mittaamiseen varmasti tottuu. Opetettiinhan sua mittaamaan aina hiukan sormen sivusta, että ei keskeltä? Sen ei pitäisi silloin tuntua niin ikävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minua opetettiin mittaamaan sormen sivusta ja keskisormesta (etusormea käyttää niin paljon, että se voisi kai kipeytyä helpommim). Kyllä se mittaaminen vielä vähän nipistää, mutta vähitellen totun varmaan siihen. Paastoarvot on ollut nyt todella hyvät 4.0-4.2. Sain tuon diabetesdiagnoosin, kun paastoarvo oli 5.3, eli se oli pienin arvo, jolla diagnoosi tulee. Siinä mielessä tilanne ei kai ole mitenkään huolestuttava ja ei ainakaan vielä tarvitse kauhean radikaalisti muuttaa ruokavaliota. No täysjyväpastan ja tumman riisin otin jo käyttöön:)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausajan ruokavalio ja ravintolassa käynti

Rv 14+3

Vauvakirja ja muita hankintoja vauvalle