Raskaana ravintolassa käynti

Tein viime torstaina synttäriyllätyksen miehelleni. Hänellä oli perjantaina synttärit, mutta tiesin jo etukäteen, että olemme lähdössä ystävien kanssa viettämään mökkiviikonloppua, joten halusin antaa hänelle syntärilahjan aikaisemmin. Mieheni ei yleensä halua mitään materiaa lahjaksi. Hän on myös suuren luokan kulinaristi, joten ajattelin että ravintolaillallinen olisi hänelle mieluisa yllätys. Sainkin varattua meille illallispöydän lempiravintolastamme Ragusta, mutta en kertonut hänelle etukäteen mitään tästä. Mietin kyllä vähän, että millä tekosyyllä voisimme lähteä illalla kaupungille, jotta voisin sitten yllättää hänet johdattamalla meidät tuohon ravintolaan.

No aloin siten puhumaan miehelleni jo päivällä, että olisi mukava mennä illalla vähän iltakävelylle keskustaan, ja että ehkä voisimme samalla käydä jossakin mocktaileilla. Sitten tuli kuitenkin vähän mutkia matkaan, kun sainkin varattua itselleni baby sitterin eräältä facebook-kirppikseltä ja myyjä halusi, että tulisin hakemaan sen baby sitterin mahdollisimman pian. Mieheni ehdotti, että lähtisimme kaupunkipyörillä hakemaan sitä baby sitteriä, koska niin saisimme myös vähän liikuntaa. Itse mietin  mielessäni, että mitenköhän sen pöytävärauksen kanssa käy ja otanko sen baby sitterin sitten Ikean kassissa sinne ravintolaan mukaan? Eli meni vähän säätämiseksi, mutta luovalla ongelmanratkaisulla sain ratkottua kaikki pulmat. Laitoin hiukset vähän kauniimmin, lisäsin ripsiväriä ja luomiväriä pitkästä aikaa ja laitoin mekonkin päälle. Mieheni luuli, että haluan näyttää siistiltä, kun menen hakemaan sitä baby sitteriä, eli hän ei siis arvannut, että oli ravintolaillallinen tulossa :D

Kävimme hakemassa sen Baby Björnin babysitterin polkupyörillä ja sitten menimme keskustaan raitiovaunulla. Onnistuin johdattamaan meidät sille kadulle, jossa ravintola oli. Kun viimein olimme ohittamassa lempiravintolaamme, niin johdatinkin meidät sisään. Mieheni ei ollut arvannut mitään ja hän oli todella yllättynyt ja iloinen. Sain myös jätettyä sen baby sitterin ravintolan naulakkoon, joten ei haitannut yhtään, vaikka se oli mukana. Olin ilmoittanut ravintolaan etukäteen, että minulla on raskausajan ruokavalio, joten tarjoili tiesi tämän ja osasi kertoa minulle sopivista annoksista.

 
Otin alkuun tervetuliaisjuomaksi mocktailin, jossa oli sitruunaa ja kurkkua. Se oli oikein raikas.



 
 Alkupalaksi otin toast skagenin ilman majoneesia. Nuo katkaravut on keitetty, joten niitä voi raskaanakin oleva syödä. Annokseen olisi kuulunut siianmätiä, mutta se jätettiin minun annoksestani pois, koska sitä ei suositella raskaana oleville. Oli mukavaa syödä pitkästa aikaa katkarapuja ja annos oli herkullinen.
 
 
Ravintolassa oli äärimmäisen herkulliset leivät ja leivänpäälliset. Yhdessä leivänpäällisistä oli vuohenjuustoa, joten sitä en kuitenkaan voinut syödä. Muuten söin usean viipaleen leipää.

 Pääruuaksi otin porsaan makkaraa ja porsaanposkea uusia perunoilla. Tämä oli iso ja maukas annos.


Jälkiruuaksi otin vadelmacremeauxia, metsämustikkajäätelöä ja vanilijakastiketta. Kokki toi tämän henkilökohtaisesti  pöytään, mikä oli minusta mukavaa. Hän kertoi, että annokseen kuuluu yleensä vaniljalla maustettua Sabayon-kastiketta, mutta se oli vaihdettu minulle tavalliseen vanilijakastikkesseen, koska Sabay on siis alkoholia (en itse edes tiennyt, mitä Sabay on, joten kiva, että keittiössä oli asiantuntevaa porukkaa).
 
Olimme tyytyväisiä ravintolaillallisen jälkeen ja voisin mennä Raguun vaikka heti uudestaan. Minua aina mietityttää etukäteen, että osataankohan ravintolassa ottaa huomioon raskausajan ruokavalio, mutta ainakin tuolla Ragussa osattiin. Tarjoilija osasi myös hyvin kertoa, että mitkä annokset saa helposti muutettua raskasuajan ravinnolle sopiviksi. Eli todella hyvä kokemus oli.
 

Kommentit

  1. Mä olen kanssa käynyt Ragussa ja tykkäsin tosi paljon! Itse tykkään Ragua enemmän Helsingissä vielä Olosta ja Ask-ravintolasta. Finnjävel oli minun ihan lemppari, mutta se olikin vain väliaikainen rafla. Kiva kuulla, että fine dining paikoissa otetaan raskaana olevat noin hyvin huomioon! Kuvasi saavat kuolan valumaan pitkin poskia:d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Ragu on kyllä aina ollut tasaisen hyvä:) Heidän herkulliset leivät on yksi syy, miksi tykkään käydä siellä. Helsingissä on kyllä paljon hyviä ravintoloita. Mekin ollaan käyty Askissa ja Finnjävelissä. Mieskin muuten harmittelee, ettei Finnjäveliä enää ole, kun hän tykkäsi siitä niin paljon.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausajan ruokavalio ja ravintolassa käynti

Rv 14+3

Vauvakirja ja muita hankintoja vauvalle